11 Lupaavimmaksi mahdollisuudeksi tällaisen ympäristön rakentamiseen nähdään kaupallisella mallilla toimiva ympäristö, joka oman erikoistumisensa myötä hallitsee kaikki tarvittavat viranomaisprosessit sekä luvitukset, joita toiminta edellyttää. Palveluiden käyttäjä voi tällöin keskittyä oman ratkaisunsa kehittämistoimintaan. Toiminnan käynnistämisvaihe edellyttää yhteiskunnan tukea, jotta toiminta saadaan täysimittaisesti käyntiin. Suomen elinkeinoympäristön tulee kannustaa yritysten innovaatiotoimintaa mm. verokannustimien avulla. Myös yhteiskunnan tulee tosiasiallisesti toimeenpanna pitkään suunnitteilla olleita innovaatiokumppanuusmalleja, joiden tähänastinen toimeenpano on ollut odotuksia vaatimattomampaa. Innovaatiokumppanuusmallit kannustavat myös teollisuutta panostamaan innovaatiotoimintaansa sekä innovaatioiden kaupallisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen. 4 Testauksen, eksperimentoinnin ja evaluoinnin edellytysten parantaminen Suomi tarjoaa ainutlaatuiset ympäristölliset olosuhteet droonien testaamiseen. Suomalaiset olosuhteet kattavat haastavat arktiset olosuhteet, metsät ja vesialueet. Suomen neljä hyvin erilaista vuodenaikaa on haastava toimintaympäristö laitteelle kuin laitteelle. Tämä mahdollistaa testausympäristöt, joita missään muualla maailmassa ei ole. Mikä toimii Suomessa, toimii myös muualla. Kansallisesti standardoitu testiympäristö – sisältäen standardit, olosuhdetestauslaboratoriot ja ulkotestialueet – tukisivat niin loppukäyttäjiä kuin alkuperäisvalmistajien (OEM) tuotekehitystä. Testiympäristön tulee tarjota monipuoliset palvelut käyttäjilleen: lämpimät tilat laitteille ja henkilöstölle, erilaisia lentotoimintaa tukevia järjestelmiä sekä testikohteita mittalaitteille. Loppukäyttäjän näkökulmasta testausmahdollisuudet auttavat parantamaan olemassa olevan kaluston toimintakykyä esimerkiksi tunnistamalla ja lieventämällä rajoittavia tekijöitä sekä optimoimalla käyttötapoja. Samalla uushankintojen onnistumista voidaan tukea määrittelemällä tarkasti laitteistojen suorituskyky arktisissa olosuhteissa ja niiden raja-arvot, kuten lämpötila, kosteus, tuuli ja muut ympäristöolosuhteet. OEM-valmistajille tämä tarjoaa selkeät standardiparametrit sekä mahdollisuuden kartoittaa ongelmakohtia ja varmistaa toimintakyky ennen kenttäkokeita. Testausympäristöt mahdollistavat myös sen varmistamisen, että droonit toimivat luotettavasti ja turvallisesti myös silloin, kun tietoliikenne- tai navigaatiojärjestelmissä esiintyy häiriötä tai elektronista häirintää. Ratkaisujen kokeilun, testaamisen ja evaluoinnin kannalta on keskeistä, että Suomessa on kansallisessa omistuksessa ja ohjauksessa varmistettuja testialueita ja -laboratorioita, jotka yhdessä regulaation kanssa mahdollistavat radiospektrissä toimivien osajärjestelmien, järjestelmien ja kokonaisuuksien suorituskyvyn arviointia ja todentamista. Näiden tilojen avulla voidaan testata droonien toimivuutta erilaisissa häiriöherkissä ympäristöissä ja kehittää niiden kykyä selviytyä yhteiskunnan kannalta kriittisissä tilanteissa. Kansallisesti testauksen kehittäminen edellyttää investointeja nykyaikaisiin testausympäristöihin, jotka tukevat monipuolisia ja yhteensopivia droonijärjestelmiä. Tavoitteena on luoda testi-infrastruktuuri, joka palvelee sekä kotimaisia että kansainvälisiä toimijoita ja vahvistaa Suomen asemaa korkealaatuisen drooniteknologian kehittämis- ja testausmaana.
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=