Suomen Droonistrategia

7 Tavoite: Suomesta droonien kehittämisen suurvalta Tämän strategian tavoitteena on se, että Suomi on viiden vuoden kuluessa kehittynyt maailman parhaaksi maaksi kehittää drooneja ja harjoittaa niihin perustuvaa liiketoimintaa. Vuonna 2030: • Suomalaiset droonialan yritykset ovat maailman kärkeä: Suomessa on useita maailman johtavia yrityksiä sekä laaja joukko kasvuhakuisia pk-yrityksiä, jotka toimivat drooniteknologian kriittisillä osa-alueilla, tai tuottavat drooneihin perustuvia palveluita • Suomi on hyvä paikka perustaa droonialan yritys: Suomessa perustetaan vuosittain väkilukuun suhteutettuna eniten maailmassa uusia start-up -yrityksiä, jotka tuottavat drooniteknologian tuotteita tai droonien käyttöön perustuvia palveluita. Yritykset kasvavat ja kehittyvät globaaleiksi toimijoiksi. • Suomessa on maailmanluokan innovaatiotoimintaympäristö droonien kehittämiseen: Suomessa on laaja maalla, vedessä ja ilmassa liikkuvien droonien tutkimus-, kehittämis-, kokeilu- ja innovaatioekosysteemi, jossa myös tutkimuslaitokset ja yliopistot ovat vahvasti edustettuna. Näihin tavoitteisiin pääsemiseksi strategia on jaettu seuraaviin osa-alueisiin ja päämääriin 1. Osaamisen pohjan kehittäminen ja luominen a. Varmistetaan korkeakoulutettujen osaajien saatavuus. b. Tehdään tarvittavat teknologiavalinnat. c. Luodaan perusta huippututkimukselle 2. Droonien kehittämisen ja kokeilutoiminnan edistäminen a. Kehitetään kansallisesti kriittiset teknologiat b. Luodaan innovaatioille kannustava elinkeinoympäristö. 3. Testauksen, eksperimentoinnin ja evaluoinnin edellytysten parantaminen a. Testaus- ja evaluointikeskukset, joissa myös matalan TRL-tason järjestelmien eksperimentointi on mahdollista 4. Kansallisen huoltovarmuuden turvaaminen a. Varmistetaan kriisiajan tuotanto ja palvelutoiminta. 5. Käyttöönoton, operoinnin ja ylläpidon helpottaminen a. Nopeutetaan lupamenettelyitä ja madalletaan käyttöönottokynnystä. 1. Osaamisen pohjan kehittäminen ja luominen 2. Droonien kehittämisen ja kokeilutoiminnan edistäminen 3. Testauksen, eksperimentoinnin ja evaluoinnin edellytysten parantaminen 4. Kansallinen huoltovarmuuden turvaaminen 5. Käyttöönoton, operoinnin ja ylläpidon helpottaminen

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=