Suomeen kohdistuva sotilaallinen voimankaytto

9 Suomeen kohdistuva sotilaallinen voimankäyttö ja huoltovarmuus -skenaario Yhteiskunnan kriisinsietokykyä selvittänyt tutkija haastattelussa: ”Lienee suhteellisen selvää, että pitkään jatkunut epäsuotuisa taloustilanne ei voi olla näkymättä myös varautumisessa, ja erityisesti yksittäisten toimijoiden tasolla. Investointeja ja varastointia ei välttämättä pystytä tekemään ihan siinä määrin mikä ehkä varautumisen näkökulmasta olisi toivottavaa. Se miten sitten yksittäisten toimijoiden tilanne vaikuttaa koko systeemin kriisinkestävyyteen on tietenkin huoltovarmuuden näkökulmasta oleellista. Varautumisessahan kyse on kuitenkin paljolti siitä, että mahdollinen häiriö esimerkiksi tietyssä tuotteen saatavuudessa ei määrittelisi kohtalonomaisesti koko järjestelmän tilaa.” Markkinat ovat reagoineet tilanteeseen alentamalla Suomen luottoluokitusta, ja Suomen maariski on sijoittajien silmissä kohonnut huomattavasti. Myös kansainväliset kyberrikollisryhmät ja valtiolliset toimijat pyrkivät hyödyntämään Suomen kasvavaa maariskiä opportunistisilla hyökkäyksillä, minkä arvioidaan olevan osa laajempaa toimintaympäristön kiristymistä. 20.4.2026 Huoltovarmuuskeskus 1 Sodan kehittymisen vaiheet Häiriö 1 Häiriö 2 Muutamalla sanalla kuvausta tilanteesta ja toimenpiteistä Kriisiytyminen 0–3 kk Vakava häiriötilanne 3–6 kk Muutamalla sanalla kuvausta tilanteesta ja toimenpiteistä Eskalaatio 6–12 kk Muutamalla sanalla kuvausta tilanteesta ja toimenpiteistä Pitkittyminen 12 kk Muutamalla sanalla kuvausta tilanteesta ja toimenpiteistä Sopeutuminen/ normalisoituminen Muutamalla sanalla kuvausta tilanteesta ja toimenpiteistä Sodan kehittymisen vaiheet kuvitteellisessa skenaariossa KUVITTEELLINEN SKENAARIO

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=