· · · ·

RUK:n kautta alan rautaiseksi ammattilaiseksi – Tenori Jyrki Anttila

Arvoisat lukijat ja kurssiveljet,

kun olemme infonneet sissimarkkinoinnin, suusta suuhun, Facebookin, sähköpostien ja näiden WWW-sivujen kautta niin tulee esille koko ajan rautaisia ammattilaisia. Toki elokuun loppuun 2026 on vielä aikaa ja ohjelmarunkoa jo suunniteltu.

Sen verran tiedoksi että RUK:n paarakennuksen majoitus ja Maneesi on varattu Maasotakoulun suunnalta 29. – 30.8.2026 joten tärkein asia hoidettu. Lisäksi tervetulolounas ravintola Rokassa ja iltapaikka ex-upseerikerholla on hoidossa. Seppeleen lasku RUK:n päärakennuksen kentällä Kaatuneiden upseerien patsaalla kuuluu luonnollisesti ohjelmaan myös.

Nyt asiaan eli kysyimme lupaa ja saimme tehdä artikkelin. Taivaallisten ohiampujien Jyrki Anttila palveli nuorena ja komeana ylioppilaana Kempele – Oulu suunnalta Rovaniemen Ilmantorjuntapatterissa ja sieltä tie vei Oulun yliopistoon. Jyrki halusi ja pääsi Sibelius-Akatemiaan ja loppu on historiaa ainakin tenorin ja laulamisen osalta.

Ohjelman osalta on ainakin yksi potentiaalinen esiintyjä jota kysymme Maneesiin. Kiitoksia Jyrki ja alla olevin Rakuunasoittokunnan esiintymisten kera olkaapa hyvä. Ja Nauttikaa!

terveisin Jaarli 183 – Yhteyshenkilöt


Samankaltaiset artikkelit