29.-30.8.2026: Mukaan organisoimaan tapahtumaa?
ajankohtana siis elokuun loppu 2026. Katso alustava ohjelma.
Oletko kiinnostunut järjestelytehtäviin? Ota yhteyttä yhteyshenkilöihin tai laita infoa itsestäsi.
Seuraa tiedotusta siis.
ajankohtana siis elokuun loppu 2026. Katso alustava ohjelma.
Oletko kiinnostunut järjestelytehtäviin? Ota yhteyttä yhteyshenkilöihin tai laita infoa itsestäsi.
Seuraa tiedotusta siis.
Ja heinäkuussä 2026 on Suomen kartalle ilmestynyt lisää paikkakuntia joista tehdään pyhiinvaellus Maailmanluokan Pikkukaupunkiin elokuun lopulla. Ja hiuksia (jos niitä vielä on!) ==> Niitä ei…
näistäkin osa on jo mainittu aikaisemmin mutta myös näistä paikkakunnista tehdään pyhiinvaellus Maailmanluokan Pikkukaupunkiin elokuun lopulla. Sen verran katsottiin että muutamalla sattuu syntymäpäivä ko. viikonloppuun…
Asiakkaalle joulutervehdystä viedessä ja hänen tietokoneensa uusimisen yhteydessä tuli puheeksi Jaarli 183 – kurssimme. Lauran isä oli RUK – kurssilla 35 joka oli keväällä 1937….
Alkuun Onnea 108-vuotias Suomi! tämä juttu sai alkunsa siitä että työmatkalta Lahdessa tullessa puolustusvoimat oli juuri nimittänyt korkeimpia upseereita kenraaleiksi ja eversteiksi. Meidän aikaan 1986…
Tervehdys lukijamme, katsotaan saammeko molemmat eli ko. soittokunnan ja ko. laulajan esiintymään elokuun lopussa 2026 Jaarli 183 – kurssitapaamiseemme. Olkaapa hyvä, Rakuunasoittokunta ja tenori Jyrki…
Tervehdys kurssiveljet ja muut lukijat, otsikon mukainen tapahtuma on kuukautta ennen meidän omaa Jaarli 183 – tapaamistamme. Lue lisää terveisin yhteyshenkilöt

Käytämme evästeitä mutta niitä ei voi syödä. Eväät syödään ravintola Rokassa elokuussa. Evästekäytäntö (avautuu uuteen välilehteen)
Välttämättömiä sivuston toiminnalle. Ei voi poistaa käytöstä.
Auttavat meitä ymmärtämään, miten kävijät käyttävät sivustoa.
Käytetään kohdistettujen mainosten näyttämiseen ja kampanjoiden seurantaan.
Muistavat asetuksesi ja mieltymyksesi paremman käyttökokemuksen takaamiseksi.
Tällä sivustolla ei käytetä mieltymysevästeitä.